maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vielä on lomaa jäljellä

Kesäloman viimeinen viikko lähti, yritän olla vielä lomatunnelmissa mutta aika ajoin ajatukset ovat tulevassa. Ja vatsani menee entisestään sekaisin, on inhottavaa olla vatsalla reagoiva. Tänä kesänä vatsan kanssa tasapainossa eläminen on tuntunut todella haasteelliselta ja lopulta on tuntunut, jotta vatsani ei siedä mitään.

Viime viikolla kävin kokeilemassa itselleni jotain ihan uutta, nimittäin ilmajoogaa. Se oli haaste jo pelkkänä ajatuksena, koska en ole jooga ihminen. Ja koska minusta ei notkeutta löydy. Mutta koska kyseessä oli tuollainen " erikoisuus " halusin lähteä kokeilemaan. Jännitin, myönnän. Ensimmäinen 30min oli suoraan sanoen tuskaa, lukuunottamatta alku rentoutumista tuntiin. Ensimmäisten venytysten jälkeen pyörrytti ja oksetti niin, jotta teki mieli juosta ovesta pihalle. Maltoin mieleni ja tasasin olotilaa matolla kippura asennossa. Lopun tunnista tein liikkeitä todella kevyesti ja kehoa tunnustellen, osan liikkeistä jätin tekemättä. Loppurentoutus oli myös haastava. En tiedä johtuiko tunnin tuntemukset osittain jännityksestä, ahtaanpaikan kammosta joka nosti päätään suljetussa huoneessa ja minun mielestä kuumasta ja huonosta huoneilmasta. Joogatunti kesti siis yhteensä 1.5h ja tämän jälkeen kesti vielä lähes 2h palata ns normaaliin olotilaan. Mutta, käyn kokeilemassa joskus uudelleen !

Käsitöiden osalta viikko oli, no panostin enemmän hankintoihin. Hups ! Ja minunhan piti olla langanosto lakossa, mutta näistä nyt riittää myös joululahjoihin. Ja puikkoja tuli hankittua paljon, koska äitini kävi Virossa. Nyt siis voin keskittyä vain tekemiseen. Ja toivoa tilauksia, nyt olisi aikaa.


Tein viime viikolla myös mahtavan löydön kirppikseltä. Monta vuotta olen haaveillut rullaluistimia ja nyt ne ostin. Viimeisin luistelu kerta on heinäkuulta 2007, silloin luistelu päättyi rajuun kaatumiseen. Tällä kertaa toivottavasti paremmalla tasapainolla liikkeellä. 





lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesän kuulumisia

Ihana viileä kesä, minä nautin! En väitä ettenkö tykkäisi lämpimästä ja helteistä, mutta enemmän tykkään viileämmästä. Pystyy paremmin myös kutomaan. Nyt kesällä onkin valmistunut jokunen pari sukkia, lapasia, vauvan peittoja yms. Tässä kuvassa itselleni uudet sukat ja lapaset syksyä odottamassa. Lankana on Novitan 7veikka.


Hetkittäin tuntuu siltä, jotta kesälomalla kaikki on pysähtynyt. En ole saanut mitään aikaan, paitsi nyt. Vapaa viikonloppu lapsista ja paljon on tapahtunut. Eiköhän puikotkin taas ala suihkimaan ! 

Nyt aloittelemaan Kyjy töitä, jotta saisi kaikki 20 työtä mahdollisimman pian jo puikoille.